IMG_20151126_105146

Lähdin opintiellä ikätovereitani myöhemmin sillä en tiennyt mitä työelämältäni halusin, pitkän ja vaihderikkaan seikkailun myötä konkretisoitui ajatus lähteä opiskelemaan ravintola kokiksi Ravintolakoulu Perhoon.

Hain yhteishaussa ja pääsin sisään. Ensimmäisenä vuotena kävimme läpi työkokemukseni jonka pohjalta kartoitimme ja räätälöimme opettajien sekä opinto-ohjaajan kanssa Työvaltaisen suunnitelman. Sain osaamisen tunnustusta työkokemukseni perusteella sekä selkeän informaation vaihtoehtoisista suoritustavoista jotta koulun käynti ei kärsisi samaan aikaan tehtävistä palkkatöistä ja toisinpäin.  Oma aktiivisuus mahdollistaa mieleisen etenemistavan opinnoissa, vaihtoehtoja on laajasti eikä kahta samanlaista tietä ole, jokainen kulkee oman reittinsä.

Toinen vuoteni oli tarkoitus alkaa harjoittelulla kuten ensimmäisen vuoden alussa olimme suunnitelleet mutta lukukauden alussa oli elämäntilanteeni muuttunut ja pohdimme luokanvalvojani kanssa kuinka toimisimme, Suunnitelmat mukautuivat mutkattomasti ja pääsin suorittamaan harjoitteluni koululle ja etenemään opinnoissani normaalisti. Ja juuri tätä on työvaltaistettu opiskelu,se on mukautuvaa,yksilöllistä,tehokasta sekä motivoivaa kun saa esimerkiksi kesätöistä hyväksilukuja ja valmistuminen tulee tätän kokoajan lähemmäksi.

Vaikka ajat ovat tiukat niin on vielä paikkoja joissa ihmisiä kohdellaan yksilöinä, kaikki eivät mene tiettyyn muottiin tai kulje ennalta piirrettyä viivaa mutta niidenkin ihmisten on mahdollista hankkia koulutus joustavalla ja yksilöllisellä opintopolulla esimerkiksi meillä Ravintolakoulu Perhossa.

Matkalla tulevaisuuteen.
-Pauli Lappalainen